Jäsenyys

Ravitsemusterapeuttien yhdistyksessä on sekä henkilöjäseniä että yrityskannattajajäseniä.

Kaikilla henkilöjäsenillä tulee olla ravitsemustieteen opintoja.

RTY yhdistää yliopistokoulutetut ravitsemusasiantuntijat

Yhdistyksen jäsenet ovat yliopistokoulutettuja ravitsemuksen asiantuntijoita, jotka työskentelevät monilla aloilla, monenlaisissa tehtävissä.

Osa jäsenistä työskentelee terveydenhuollossa ravitsemusterapeutteina tai -suunnittelijoina sairaaloissa, terveyskeskuksissa, yksityisillä lääkäriasemilla sekä työterveyshuollossa. Heitä voi tavata myös kuntoutuslaitoksissa.

Jäsenluokat

Varsinaiset jäsenet

Ravitsemustieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneet henkilöt.

Opiskelijajäsenet

Ravitsemustieteellistä yliopistotutkintoa suorittavat opiskelijat.

Seniorijäsenet

Työelämästä eläkkeelle jääneet yhdistyksen jäsenet.

Henkilökannattajajäsenet

Henkilökannattajajäseneksi hallitus voi hakemuksesta hyväksyä henkilön, jonka ei tarvitse täyttää varsinaiselle jäsenelle asetettuja ehtoja.

Henkilökannattajajäsenellä on kuitenkin oltava vähintään alempi yliopistotutkinto, joka sisältää ravitsemustieteen opintoja.

Kunniajäsenet

Yhdistyksen hallitus voi kutsua kunniajäseneksi henkilön,
joka on ansiokkaasti toiminut yhdistyksen hyväksi.

Onko jäsenluokkasi muuttunut?

Ilmoitathan tutkintosi valmistumisesta tai eläkkeelle jäämisestä sekä Agronomiliittoon että RTY:n toimistoon.

Seniorijäseneksi siirtyessä on toimistolle toimitettava todistus eläkkeelle jäämisestä. Kandidaatin tutkinnon suorittaneet ovat opiskelijajäseniä, mikäli jatkavat tutkintoa maisteriksi asti. Kandidaatiksi valmistuneet, ei-maisteriopiskelijat siirtyvät varsinaisiksi jäseniksi.

Yrityskannattajajäsenet

Yhdistyksen sääntöjen perusteella yrityskannattajajäseneksi hallitus voi hyväksyä alalla toimivan oikeuskelpoisen yhteisön.

Yrityskannattajajäsenyys tarjoaa yrityksille mahdollisuuden tukea RTY:n toiminnan jatkuvuutta ja samalla vahvistaa omaa yrityskuvaansa ravitsemusalasta ja ravitsemuksesta kiinnostuneena toimijana.

Yrityskannattajajäsenyys tuo myös näkyvyyttä ja verkostoitumismahdollisuuksia RTY:n jäsenten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Lue lisää

Liity jäseneksi

Jäsenenä pääset verkostoitumaan ja osallistumaan tapahtumiin

Palvelut Liity jäseneksi